3.2.2016

my life is a movie

Heippa! Heräsin tänään ekan kerran jo kymmenen aikaan pesemään pyykkiä. Pestävää ois ainakin neljän koneellisen verran, huhhuh:D Oon ollu joka ilta töissä ja tänään jatkuu sama rumba. Onneks mulla alkaa kuitenkin vähän myöhemmin, niin ehdin tähän väliin postata. Mun to do -listalla ois miljoona muutakin asiaa, mutta aina voi stressata niistä sitten myöhemmin.

Koulutus uuteen työhön alkaa pikkuhiljaa olla taputeltu, ja ollaanki nyt jaeltu kortteja muutaman päivän ajan ihan oikeissa pöydissä oikeille asiakkaille. Melkoista säätämistähän se vielä tässä vaiheessa on, mutta kyllä se siitä. Perjantaina ois sitten luvassa kemut koulutuksen loppumisen kunniaks, jiihaa! Sama meininki jatkuu myöskin lauantaina, kun juhlitaan Saijan Suomeen paluuta. Sunnuntain suunnitelmat on vielä vähän auki, kattoo nyt jaksaako sillon enää:D Hyvä pitää tällanen kunnon bileviikonloppu nyt, sillä tän viikonlopun jälkeen kaikki mun viikonloput täyttyy töistä. Maksa ja lompakko kiittää!

Eipä mun elämässä juuri muuta olekaan tällä hetkellä meneillään. Vapaa-aikaa on vähän, ja senkin vähäisen ajan oon viettäny aika pitkälti Netflixissä Dexterin parissa. Oon ahminu muutamaa jaksoo vaille kaikki kahdeksan tuotantokautta about kahdessa viikossa, hups. Tänään pääsen vasta myöhään kotiin ja huomenna pitäis jaksaa herätä suht ajoissa kouluun, mutta en malta olla kattomatta vielä viimeisiäkin jaksoja. Tuttu tunne?

Kuvatilanne on jälleen kerran huono. Mulla on tän postauksen jälkeen enää kahdet asukuvat jemmassa, jotka tosin ei oo mistään parhaasta päästä. Pari muuta postausideaa ois kyllä mielessä, mutta toteutan ne sitten paremmalla ajalla.

IMG_8955-001
2016-01-004
IMG_8948-001
IMG_8959-001
IMG_8952-001

Nää kuvat on yli kuukauden takaa. Tänään tulee tasan kuukausi täyteen siitä, kun näin Irinan viimeksi. Mulla ei oo mitään hajua, että koska nähdään seuraavan kerran. Ihan jäätävän kova ikävä! Siinä mielessä kiire on vaan hyvä, että ei ehdi ajatella. Mä herään tosi usein keskellä yötä hamuamaan Irinaa. Aina ku oon ruennu nukkuu Irinan kanssa, on se ollu mun kainalossa. Sitten jossain vaiheessa se on siirtyny jonnekkin muualle, ja oon ettiny sen takas kainalooni. Sitten aamulla se on taas kaivautunu mun viereen.

Mutta joo sitten itse asuun. Päätin koittaa vähän ''normaalimpaa'' asua, melko tylsää sellaista. Ei musta farkkutyttöä saa vieläkään! Otsikset on tosiaan jo poissa kuvioista, mutta on hiuksissa jotain muutakin poikkeavaa, nimittäin en oo suoristanu niitä ennen kuvien ottoa. Permis ei oo hävinny vielä minnekkään, ja edelleen tappelen joka päivä suoristusraudan kanssa. Oon vähän miettiny, että jahka permanentti häviää ja tukkaa ei tarvii enää suoristaa, voisin hommata pidennykset takaisin. En nimittäin usko, että mun oma tukka kasvaa tästä mitenkään radikaalisti. Toisaalta on ihanan vapauttavaa olla ilman pidennyksiä. Katsotaan nyt!

Mitä tykkäätte mun tylsästä asusta?:D

ps. Tulipa pitkä postaus, sorry!

29.1.2016

what have I been up to?

Heippodei! Nyt ei oo oikein ylimääräistä aikaa kirjoittaa, mutta puhukoot video puolestaan. Eli viime aikojen kuulumisia, olkaas hyvät!:)



EDIT// Se mun kirjottama juttu löytyy nyt Cosmopolitanin sivuilta!

25.1.2016

motivaation puute

Otsikko sen kertookin, nimittäin mulla meinaa olla aika paha motivaation puute tätä bloggaamista kohtaan. Toki kiireetkin vaikuttaa hyvin paljon päivitystahtiin, mutta viime aikoina pääsyy on ollut yksinkertaisesti se, että ei vaan huvita päivittää. Jotenkin musta on tullu paljon kriittisempi tätä hommaa kohtaan. En haluais päivittää ihan mitä sattuu, enkä liikaa esimerkiksi asukuvia. Muutama päivä sitten kuvasin höpöttelyvideon, jossa näytin niin rumalta, että jätin sen julkaisematta. Todella tyhmä ajattelutapa.

En mä tiedä miks se on just blogi, minkä sisällöstä pitää olla niin pirun tarkka. Tästä hommasta on alkanu pikkuhiljaa hävitä rentous kokonaan. Sen takia mä varmaan päivitänkin paljon ahkerammin Snapchattia ja pidän Periscope-lähetyksiä, että niitten suhteen ei tarvii miettiä (välillä se on huonokin piirre:D). Samanlaista oli blogin kanssa vielä vuosia sitten. Kuvat oli mitä oli, kunhan sai postata.

Pakko se on myöntää, että blogin lopettaminen on käynyt mielessä useamman kerran tässä noin vuoden sisällä. On ollut ihanaa pitää muutamia taukoja, kun ei oo tarvinnu stressata päivittämisestä, kuvien ottamisesta, kuvaajien saamisesta yms. Vaikka mä postaan harvoin, mietin tätä blogia joka ikinen päivä. Monesti nukkumaanmenosta ei oo tullu mitään, kun oon vaan stressannu ja miettiny, että mitä hittoa mä oikein teen.

Kaikesta stressaamisesta huolimatta oon tullu siihen lopputulokseen, että en lopeta bloggaamista. Se on ihan luonnollista, että aina ei vaan löydy sitä inspiraatiota ja paloa. Jos lopettaisin, katuisin ihan varmasti myöhemmin. Mä kuitenkin tiedän, että se palo on vielä tallella, mutta jostain syystä se piileskelee just nyt.

Teiltä saamani palaute merkkaa mulle todella paljon. Hyvin harvoin on tullut sanomista siitä, että en oo postannu. Otan asian siis niin, että harvempi postaustahti on teille ihan ok. Ja ilmeisesti pääasia on, että postaan sitten jossain vaiheessa. Kertokaa toki, jos ootte eri mieltä! Varmaan aika moni teistä seuraa mua kuitenkin muualla somessa, eli ihan täydessä hiljaisuudessa mä en oo missään vaiheessa bloggaamattomuudesta huolimatta:)

Pointti oli siis se, että postaamattomuudesta huolimatta täällä ollaan. Intohimo on hukassa, mutta se löytyy vielä. Postaan sitten kun siltä tuntuu, en väkisin.

IMG_1040